Historiikki Alpuan Ns:n 80-vuotistaipaleelta (1987)

Vuosisadan vaihteessa ja sitä edeltäneinä vuosina alkoi maassamme kansallisen heräämisen aika. Etelä-Pohjanmaalla alkanut nuorisoseura-aate valtasi alaa. Perustajan, Santeri Alkion osoittamat ja Juho Hietasen lausumat sanat: ”Herää siis Suomen vapaa nuoriso välinpitämättömyytesi yöstä kansallisuutesi velvollisuuksia täyttämään,” alkoivat kaikua tänne asti. Juuri tähän aikaan Selma Suonenlahti, syntyisin Oulun läänin Pyhäjärveltä, oli apulaisena Vihannissa kauppias Laaksolla. Tämän suosiollisella avustuksella hän pääsi Limingan kansanopistoon, jonka käytyään hän jatkoi työtään Laaksolla. Kun sitten kauppias laittoi sivumyymälän Alpuaan, tuli Selma Suonenlahti sen hoitajaksi.

Alpuan kylällä oli paljon nuorisoa, joista useimmat kuluttivat aikaansa kujilla, riihi- ja nurkkatansseissa, korttia pelaten ja juopotellen. Oli myös nuorisoa, joka alkoi kaivata jotakin parempaa ajanvietettä. Niinpä he järjestivät maksullisia iltamia talojen pirteissä ja perustivat näin saaduilla varoilla pienen lainakirjaston. Tämän hankkeen alullepanija oli juuri Selma Suonenlahti. Hänen kansanopistossa omaksumansa aate herätti myöhemmin ajatuksen nuorisoseuran perustamisesta Alpuaan.

Niinpä hän kutsui kylän nuorisoa kotiinsa 8. päivä helmikuuta 1903 kokoukseen, jossa pitkän keskustelun tuloksena yksimielisesti päätettiin perustaa Alpuan nuorisoseura. Jäseniä ilmoittautui heti 20. Seuran ensimmäiseen johtokuntaan tulivat: Selma Suonenlahti, Juho Pyörälä, Juho Lumiaho, Jaakko Kankaala, Jaakko Jokilehto, Juho Maaranen, Stiina Häkkilä, Katri Helkkola ja Jenny Pyhtilä, joista johtokunnan puheenjohtajaksi tuli Selma Suonenlahti, sihteeriksi Jenny Pyhtilä ja rahastonhoitajaksi Juho Pyörälä. Seuran nimeksi päätettiin yksimielisesti ”TOIVO”.

Perustavassa kokouksessa keskusteltiin raittiudesta ja päätettiin, että Toivo-seuraan liittyvän jäsenen oli noudatettava ehdotonta raittiutta. Seuraavassa on suora lainaus johtokunnan kokouspöytäkirjasta 10. tammikuuta 1904 tämän aiheen tiimoilta: ”Päätettiin seurahuoneen seinälle hankkia musta taulu, johon pannaan seurasta eroitetun nimi, syy mistä syystä hän on eroitettu ja määrä kuinka kauaksi. Niinkauan kuin jonkun nimi on mustalla taululla, eivät seuran muut jäsenet saa tuttavallisemmin seurustella sen henkilön kanssa. Iltamaan hän kyllä pääsee, mutta sielläkin olisi jäsenten mikäli mahdollista häntä vältettävä.”

Juuri viinankäyttö oli useimmiten se syy, joka johti näinkin ankaraan menettelyyn. Samasta pöytäkirjasta käy ilmi, että vajaan kuukauden kuluttua on johtokunta joutunut erottamaan juopottelun takia mustatauluehdotuksen tehneen mieshenkilön kuukauden ajaksi. Lisäksi tämän tästä tapaa pöytäkirjoista merkintöjä, että ”iltamat täytyi keskeyttää syntyneen rähinän takia.”

Tupakanpoltto seuran huoneissa oli mitä jyrkimmin kielletty ja kortinpeluu katsottiin seuran jäsenille sopimattomaksi. Alaikäisiltä olivat iltamat kiellettyjä. Ihanteet asetettiin korkealle. Siitä huolimatta ensimmäinen vuosikertomus kertoo, että ”kylällämme on ollut huomattavissa etenkin vanhemman väestön taholta ankaraa vastustusta seuran toimintaa kohtaan”.

Seuran sisäinen elämä oli ehjää ja täsmällistä. Hyvää toiminnan alkuvauhtia todistaa sekin, että seura jo ensimmäisenä toimintavuotenaan puuhasi oman talon, jonka vihkiäisiä vietettiin 6. päivä syyskuuta 1903. Tilan ahtauden vuoksi kuitenkin jo v. 1904 annettiin seuran rakennustoimikunnalle tehtäväksi talon laajennus. Näin saatiin uusi juhlasali ja entinen jäi ravintolaksi. Näyttämö rakennettiin 1912.

Sisäistä kasvatustoimintaa harjoitettiin kerhotoimintojen kautta. Ensimmäiseksi perustettiin raittiusosasto. Vuonna 1914 perustettiin voimisteluseura tytöille ja pojille, johtajina Impi Mäkelin ja Elias Mämmelä. Toimintaa rikastuttivat edelleen puhujaosastot, laulukuorot ja merkkikerhot. Seuralehti Illanvietto on ollut seuran lehti alusta lähtien. Se on kertonut toiminnasta ja mielialoista eri aikoina. Tässä ote vuoden 1906 huhtikuun Illanvietosta, jossa nimimerkki ”Musteen tuhria” tuo julki huolestuneisuutensa nuorison käyttäytymisestä ja ottaa kärkevästi kantaa raittiuskysymykseen:

”Muudan sana Illanvietolle: Nyt minä ajon puhella ja tarinoida vähä. Vain mitä seulikaan jota minun piti kertuva? Eihän tuota niin mitään eriskummallista. Ajattelin puhella vähän raittius aatteesta, että raittiutta pitäis rakastaa ja juoppoutta vihata. Kyllä nytkin on nähty viinan olevan vallan päällä. Tässä viikko sitten jälkiinpäin kävi naapurikylän nuorukaisia jotka olivat viinan villitsemiä, eivätkä tienneet tälle maailmalle mitään, kyllä näyttivät kurjilta ja ikävän näköisiltä, niin kuin tosin on onkin. Juoppoutta en saata puoltaa, vaan raittiutta.”

Vapaussodan jälkeen toiminnan kohteeksi tuli erikoisesti kotiseututyö. Aate Lumiahon johdolla toiminta kohosi yhä mittavammaksi vuosien kuluessa, jatkuen kolme- ja neljäkymmentäluvuille asti. Tältä ajalta lienee seuramme seinillä eniten kunniakirjoja.

Sotavuodet olviat hiljaiseloa nuorisoseuratyössä. Mielialojen tyynnyttyä toiminta hakeutui tutuille uomilleen ja keräsi runsaasti nuorisoa pariinsa. Seurasi hyvä vuosikymmen. Esitettiin runsaasti näytelmiä, tehtiin iltamavierailuja naapuriseuroissa ja osallistuttiin kilpailuihin. Vuonna -47 saatiin seuralle sähkövalot.

Vilkas toiminta jatkui viisikymmenluvulle. Vuonna -53 vietettiin lämminhenkinen 50-vuotisjuhla. Työ jatkui uusien jäsenten voimin. Leikekirjasta käy ilmi paljon mielenkiintoisia tapahtumia.

Kansanpelimanni Matti Parkkila, Onni Pyörälä, Aate Lumiaho, Kosti Breilin ja Ilmari Niemelä olivat nimiä, joiden kansanmusiikki rikastutti monia seuran tilaisuuksia. Tanhuharrastus eli kukoistuskauttaan ja esimerkiksi vuoden -58 pöytäkirjasta löytyy 29 tanhuharjoitusmerkintää.

60-luvulla seuratoimintaa kohtasi koko maanlaajuinen lama, joka näkyi myös Alpuassa. Yhteiskunnallinen muutosprosessi ja sen seurauksena ollut elinkeinorakenteen muuttuminen, nuorison omaksumat modernit vapaa-ajan käyttötavat, suuret huvikeskukset, radio ja ennenkaikkea televisio olivat niitä tekijöitä, jotka laskivat nuorten aktiviteettia nuorisoseuratoimintaa kohtaan. Lamakauden taloudellista tilannetta on suuresti helpottanut seurantalon vuokrakäyttö useiden vuosien ajan.

70-luvun loppupuolella alkoi vanha nuorisoseura-aate kyteä yhä useampien mielissä, ja syksyllä -78 kutsuttiin kokoon vanhojen uskollisten seura-aktiivien toimesta syyskokous, joka valitsi johtokunnan seuraavalle vuodelle. Mukaan tulivat: Veikko Pyörälä, Maija Hevosmaa, Pentti Taskila, Airi Hevosmaa, Lea Ikonen, Sakari Pahkala, Matti Kankaala ja Maija Kaarto. Puheenjohtajaksi valittiin Timo Rankinen, sihteeriksi Lea Ikonen ja rahastonhoitajaksi Elma Klemetti, jossa toimessa hän on ollut jo vuodesta -63 lähtien.

Uudella innolla ja uusin voimin vanhojen arvokkaalla tuella järjestettiin joulukuussa -78 onnistuneesti 75-vuotisjuhlat, jossa seuramme sai vastaanottaa lukuisten onnittelijoiden lämpimät tervehdykset runsaslukuisen ja laadukkaan ohjelman kera.

Viimeksi kulunut viisivuotiskausi on ollut suhteellisen vilkkaan toiminnan aikaa. Erilaisia huvitilaisuuksia, lähinnä konkaritansseja ja discoiltoja on järjestetty, näytelmä- ja tanhuharrastustoimintaa on ylläpidetty perinteisinä toimintamuotoina.

Seurantalomme peruskorjaustyöt saatiin käyntiin vuoden -79 alkupuoliskolla. Puutavara hankittiin ja sahattiin talkoovoimin. Syyskesällä päästiin uuden lattian naulaustöihin, eikä innokkaita vasaramiehiä tarvinnut hakea. Taisivatpa joidenkin naulaajien iskut osua enemmän jonnekin muualle kuin naulaan.

Sisätilat saivat uutta maalia pinnoilleen, samoin ulkoseinät maalattiin ja kattokin sai vettähylkivän kerroksen. Seuraavan vuoden aikana näyttämö saatiin uuteen uskoon.

Kaikenkaikkiaan toiminta viimeisimpien vuosien aikana on ollut vireää. Seuratoimintaan ovat ottaneet osaa yleensä kaikki kyän nuoret ja myös muualta muuttaneet ovat liittyneet mukaan. Vanhempi väki on aina pysynyt uskollisena tukena ja auttajana nuorille. Muutamalla sanalla on turha edes pyrkiä luonnehtimaan sitä mittavaa kasvatus- ja harrastustoimintaa, jota seuramme puitteissa on viljelty kuluneiden vuosikymmenien aikana.

Kaikille seuratoimintaan osaa ottaneille kuuluu kiitos ja tunnustus tehdystä työstä.

Seuratyössä ansioituneita jäseniä on muistettu ansiomerkein. Vuonna 1956 jaettiin kolme hopeista ja 19 kuparista mitalia. Hopeisen merkin saivat: Juho Pyörälä, Antti Aronaho ja Eino Ahola. Kuparisen merkin saivat: Antti Häkkilä, Iikka Häkkilä, Ville Häkkilä, Fanni Pirnes, Jaakko Pyörälä, Aate Lumiaho, Aili Niemi, Janne Kankaala, Olga Kivioja, Maria Verkasalo, Matti Klemetti, Oskari ja Tyyne Klemetti, Kaisa Taskila, Olga Vähäsalo, Lyyli Kotila, Manne Lumiaho, Liisa Verkasalo ja Erkki Liimatainen.

Vuonna 1967 hopeisen ansiomerkin sai Aate Lumiaho. Samana vuonna kuparisen merkin saivat: Onni Pyörälä, Jaakko Lumiaho, Martti Pyörälä, Kyllikki Viinikangas (Pyörälä), Elma Kotila ja Elma Klemetti. Viime vuonna seura hankki muistolaatan seuramme pitkäaikaisen taloudenhoitajan, Robert Huhtalan, haudalle.

Puheenjohtajana 80 vuoden aikana on toiminut 42, sihteerinä 50 ja rahastonhoitajana 31 eri henkilöä.