Järven kuivatus oli 80 vuoden urakka

Kun metsästys, kalastus, kaskiviljely ja karjanruokinta luonnon laitumilla ja luonnon heinällä ei enää antanut riittävää toimeentuloa kasvavalle väkimäärälle, tuli jo 1800-luvun alkupuolella isäntien mieleen järven kuivatus. ”Yhdeksän neliökilometrin laajuinen matalapohjainen ja -rantainen järvi olisi hyvä niitty. Kuivatuksessa saataisiin viljavia rantapeltoja ja järviheinää niitettäväksi karjalle. Sillä ruokkisi paljon karjaa”, miettivät isännät.

Oskari Klemetin muistelusten mukaan ensimmäinen kuivatusaloitus on tehty jo 1820-luvulla, jolloin yksityiset talolliset omana työnään pyrkivät johtamaan vettä kanavaa myöten Vihanninjokeen. Kuivatusperusteluina olivat pahat kevättulvat, jolloin kangaspellotkin olivat veden vaivaamia, mutta ennen kaikkea voimistuva karjanhoito, joka vaati lisää heinämaata karjan ruokintaan. Suoviljely ei vielä tuolloin ollut mahdollista kuin käsivoimin ja jokivarsiniittyjä ei alpualaisilla ollut. Järven kuivatus alkoi varsinaisesti 1854 ja päättyi 1930-luvulla uuden kuivatuskanavan kaivuulla, jolla vedet johdettiin Alpuanharjun läpi Luohuanjokeen.

Ilman järven kuivaamista ei karjatalous olisi kehittynyt niihin mittoihin, mihin se Alpuan seudulla ylsi. Vuoden 1919 tilastotieto Suomen Senaatin elintarviketoimikunnalle kertoo, että Alpuan kylän alueella, johon tässä tilastossa kuuluivat Lumimetsä ja Kuusirati, oli 784 lypsävää lehmää, kolme sonnia ja 174 alle vuoden ikäistä vasikkaa.

(Taimi Laitala) –